sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Makkarakastike


6 annosta

1 pkt lenkkimakkaraa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl vehnäjauhoja
pala purjosipulia
3 dl vettä
1 rkl tomaattisosetta
2 dl ruokakermaa
1/2 tl suolaa
ripaus maustepippuria

Kuori ja kuutio lenkkimakkara. Viipaloi purjo ja kiehauta suikaleet öljyssä. Lisää makkarapalat ja ruskista niitä hiukan. Ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoita.

Lisää vesi, tomaattisose ja ruokakerma. Kuumenna kastike ja hauduta pari minuuttia. Mausta.

Tarjoa makkarakastike peruna-porkkanasoseen kanssa.


Ihana ruusun tuoksuinen herkälle iholle sopiva seerumi sopuhintaan aina sinulle tästä!


tiistai 24. marraskuuta 2015

Perinteinen piparitaikina


noin 60-70 kpl piparkakkuja

2 dl siirappia
2 dl sokeria
300 g voita
1 rkl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl neilikkaa
2 tl kardemummaa
2 kananmunaa tai 1 dl kermaa
2-3 tl soodaa
11-12 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää kuumaan seokseen rasva ja anna sen sulaa välillä sekoittaen. Vatkaa jäähtyneeseen seokseen munat, kerma ja vehnäjauhot, joihin sooda on sekoitettu.
Laita taikina jääkaappiin yöksi ja leivo seuraavana päivänä.
Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia.


Oletko jo maistanut kultaisia luomumarjoja?


Lähde: Soiluva Maire, Leivotaan yhdessä, Bulevardi 2/2015

Englantilainen hedelmäkakku


noin 2 litran kakkuvuoka

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl mantelirouhetta
1 dl punaisia ja vihreitä säilykekirsikoita pilkottuna
1 dl rusinoita / aprikooseja ja muita hedelmäpaloja oman maun mukaan, joita voit liottaa taikinanteon ajan myös liköörissä
1/2 dl manteli- tai appelsiinilikööriä tai hyvää viskiä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se. Pilko kuivatut hedelmät.
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää joukkoon kaksi munaa yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja lisää ne taikinaan mantelirouheen ja hedelmien kanssa. Kaada taikina kakkuvuokaan, tasoita pinta.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa 50-60 minuuttia. Kakku säilyy hyvin kylmässä ja maku senkun paranee.

Luomu Cashewpähkinät sopivat naposteltavaksi vaikka leivonnan lomassa.


Lähde:Soiluva Maire,  Leivotaan yhdessä, Bulevardi 2/2015

torstai 19. marraskuuta 2015

Palsternakka


Palsternakan maku on pähkinäinen ja makeahko. Juureksen sisältämät eteeriset öljyt tekevät sen mausta aromikkaan. Palsternakka tunnetaan parhaiten liemijuureksena, mutta sitä kannattaa kokeilla kaikenlaiseen ruoanlaittoon. Edullinen juures sopii raakana raasteisiin ja kypsennettynä keittoihin, patoihin, kasvispihveihin ja suolaisiin piirakoihin.

Palsternakkasose on hyvä lisäke sellaisenaan tai perunan kanssa yhdistettynä. Pannulla tai uunissa kypsennetyt palsternakkalohkot sopivat ruokaisaan salaattiin tai lisäkkeeksi liha- ja kalaruoan kanssa.

Palsternakat voit leikata myös ohuiksi lastuiksi, uppopaistaa öljyssä rapeiksi ja nauttia dippikastikkeen kanssa. Kannattaa varmistaa, ettei dippi turhaan sisällä karrageenia E407.


Kunnon B-vitamiinivalmisteesta saat lisää energiaa päivääsi!


Lähde: Parasta nyt!, Pirkka 11/2015