Löysin anoppini ja äitini jäämistöstä vanhoja KEITTOKIRJOJA ja ajattelin jakaa näitä reseptejä kaikille kiinnostuneille. Tästä blogini sai alkunsa ja nyt kirjoittelen uudempiakin reseptejä ja muita juttuja mitä mieleen tuleen.
maanantai 17. elokuuta 2015
Rapujen keittäminen
Huuhtele ravut hyvin ennen keittämistä. Ravut olisi hyvä sumputtaa vaikkapa rei'itetyssä muoviastiassa, jossa vesi pääsee kiertämään, ennen kattilaan laittoa, jotta ravuissa oleva hiekka irtoaa.
Ravut keitetään väljässä vedessä. Mittaa vesi aina suolan annostelua varten. Liemeen laitetaan suolaa 40 grammaa vesilitraa kohden. Lisäksi tarvitaan kaksi nippua kruunutilliä.
Laita ensimmäinen tillinippu jo kiehumattomaan veteen. Veden kiehuessa poista ensimmäinen nippu ja lisää uusi samalla, kun lisäät ravut keitinveteen. Laita ravut kiehuvaan veteen yksitellen.
Älä päästä vettä enää kiehumaan kovasti, sillä ravut pitää keittää hiljakseen "hymyilevässä" vedessä.
Keitä rapuja noin viiden minuutin ajan. Ravut ovat kypsiä, kun kuoren ja pyrstön väliin tulee selkeästi näkyvissä oleva rako. Kypsä rapu nousee myös pintaan.
Jäähdytä ravut heti. Voit kaataa kypsät ravut liemineen muoviämpäriin ja laittaa ämpärin tiskialtaaseen, jossa on kylmää vettä. Laita ämpärin pohjan alle vaikkapa veitsi, niin vesi kiertää ämpärin altakin. Vaihda altaan vesi tarpeeksi usein, jotta jäähtyminen jatkuu tasaisena. Älä missään tapauksessa työnnä enää sormiasi rapuliemeen. Jos sinun pitää koskea rapuihin, käytä puhdasta otinta. Sormista päätyy liemeen aina epäpuhtauksia, ja liemi alkaa käydä.
Keitä ravut tarjoilua edeltävänä päivänä. Näin maut tasaantuvat ja ravut ehtivät jäähtyä kunnolla. Tarjottavat ravut asetellaan pöytään vasta juuri ennen tarjoilua. Ne eivät saisi lämmetä ennen syöntiä.
5-7 isoa rapua jokaista ruokailijaa varten on hyvä määrä.
Suihkugeelin tuoksukin voi olla varsinainen nautinto, oletko tutustunut tähän ihanaan tuoksuun?
Lähde: Manelius Jaakko, Keitä ravut hymyilevässä vedessä, Forssan lehti 6.8.2015, s.13
Mustikka-päärynäpiirakka
(2 vuoallista)
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
100 g voita tai margariinia
4,5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tlk (225 g) säilykepäärynöitä
5-6 dl tuoreita mustikoita
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Kiehauta maito ja kerma kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu voi.
Anna voin sulaa kuumaan nesteeseen.
Lisää kuuma seos munavaahtoon.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita nekin seokseen vatkaamalla samalla.
Valuta ja puolita säilykepäärynät. Kaada taikina kahteen voideltuun piirakkavuokaan.
Lado päärynät pohjille ja nostele mustikat lusikalla päärynöiden viereen.
Paista piirakoita 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia.
Nauti vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.
Mustikka-päärynäpiirakka kannattaa leipoa tuoreista mustikoista, sillä pakastemarjoista tehtäessä siitä tulee helposti liian vetinen. Piirakan voi hyvin pakastaa.
Päärynä makeuttaa sopivasti piiraan täytteen ja tuo siihen mehevyyttä. Täyte ei tarvitse lisäsokeria, sillä pohja on jo valmiiksi melko makea.
Joko sinä käytät näitä, laatu ja puhtaus on tärkeää ravintolisissä?
Lähde: Nurminen Annamari, Päärynä pehmentää piirakan, Forssan lehti 6.8.2015, s. 12
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Muistetaanpa tatit
Kotimainen tattikauppa saatiin italialaissyntyisen Loreno Dalla Vallen ansiosta käyntiin 1997. Poimijoiden ja ostajien verkosto on toiminut tehokkaasti ja Dalla Valle Oy on vienyt Suomesta herkkutatteja Italiaan vuosittain jopa satojatuhansia kiloja.
Samaan aikaan herkkutattien joukko on kasvanut uudella jäsenellä, kangasherkkutatilla. Sieniguru Mauri Korhonen ihmetteli vuonna 2007 männikössä kasvavaa tattia, jolla on maitokahvin värinen valkoreunainen lakki. Nyt tiedetään kangasherkkutatin olevan ruokasienenä täysin herkkutattien veroinen.
Myös punikkitattien perhe elää. 1980-luvulla uusina lajeina kuvattiin keltapunikkitatti ja lehtopunikkitatti. Tutkijat ovat osoittaneet, että lehtopunikkitatti on se aito haavanpunikkitatti ja "alkuperäinen" haavanpunikkitattimme on saanut uuden tieteellisen nimen. Keltapunikkitatti sen sijaan on hollantilaisten tutkijoiden mielestä yhdistettävissä koivunpunikkitatin vaihteluun kuuluvaksi. Samoin on käynyt kuusenpunikkitatin, joka on yhdistetty männynpunikkitattiin.
Kaikki punikkitatit ovat mainioita ruokasieniä. Ne pitää kuitenkin kypsentää perusteellisesti, sillä huonosti valmistettuna ja raakana ne voivat aiheuttaa vatsavaivoja.
Sienimetsässä kannattaa muistaa äkkiseltään herkkutattiin sekoittuva sappitatti. Erehtyminen ei ole vaarallista, mutta sieniruokaan eksynyt yksikin sappitatin lakki pilaa aterian sapenkarvaalla maullaan. Sappitatti on varhainen laji, sen esiintymishuippu on jo elokuussa ja syyskuussa sitä tapaa enää vain vähän. Punertuva pillistö, jalan musta, isosilmäinen verkkokuviointi ja maitokahvinvärinen lakki erottavat sen yleensä tavallisesta herkkutatista. Lisäksi sillä on tapana kasvaa muurahaispesissä ja lahokantojen tyvellä.
Energiaa tarvitaan aina, oletko ennen törmännyt tähän?
Lähde: Kosonen Lasse, Ruokasienien valikoima kasvaa, Suomen luonto 6/2013, s. 22-23
maanantai 10. elokuuta 2015
Yrttejä yrttejä
Yrttien kuivaaminen onnistuu parhaiten, kun sen tekee riittävän nopeasti keruun jälkeen.
Yrtit pyritään säilyttämään mahdollisimman kokonaisina kuivatuksen jälkeen, jotta niiden maku ja tuoksu säilyisivät mahdollisimman hyvinä. Yrtit murennetaan rikki vasta ennen käyttöä.
Jos et omista kasvikuivuria, onnistuu kuivaaminen ripustamalla yrtit pieninä nippuina katonrajaan kuivumaan. Myös sähköuunissa kuivattaminen onnistuu, kun lämpötila on reilut 30 astetta ja uunin luukku raollaan.
Kuivaamisen jälkeen yrtit pakataan tiiviisiin astioihin. Lasipurkit ovat parempia kuin muoviastiat.
Kuivattuja yrttejä tulisi säilyttää vain vuosi. Ylivuotiset yrtit ovat kuitenkin hyviä vaikka jalkakylpyihin.
Tässä superfoodissa on mukana yrttejä!
Lähde: Hurme Nina, Yrttien kuivaaminen, Omakoti 4/2015, s. 8
Marjat pakkaseen
Marjoista voi tehdä monenlaisia hilloja, marmeladeja, mehuja ja hyytelöitä. Marjojen vitamiinit säilyvät kuitenkin parhaiten pakkasessa.
Kokonaisille puolukoille, karpaloille ja mustikoille sokeritta pakastaminen sopii hyvin.
Kauniita kokonaisia marjaterttuja voi pakastaa kakkujen ja jälkiruokien koristeeksi ensin paperilautasella, minkä jälkeen ne laitetaan varovasti pakasterasiaan.
Vadelmat ja mansikat on hyvä pakastaa pienen sokerimäärän kanssa. Siten niiden vitamiinit, väri ja rakenne säilyvät paremmin.
Kokonaisina pakastettavat pehmeäkuoriset marjat kuten mansikat, vadelmat ja lakat on hyvä saada mahdollisimman nopeasti poimimisen jälkeen rasioihin. Niitä ei yleensä huuhdella.
Kovakuoriset marjat ja marjasoseet voi pakastaa pakastepusseissa. Pussit muotoillaan litteiksi ja niistä poistetaan ilma. Pakastin laitetaan alkuun pakastuslämpötilalle (kylmemmäksi), jotta marjat pakastuvat mahdollisimman nopeasti.
Mitä on tämä? Pitäisiköhän tilata???
Lähde: Hurme Nina, Marjojen pakastaminen, Omakoti 4/2015, s. 8
Kellari
Monia puutarhan tuotteista voi säilöä sellaisenaan kellarissa. Peruna, juurekset, kaalit, sipulit ja omenat säilyvät pitkään sellaisenaan oikein säilytettyinä. Kellarissa voi säilöä myös hillo- ja marmeladipurkkeja, kotitekoisia mehuja ja säilykkeitä.
Hyvälle maakellarille ominaista on viileä ja kostea ilman laatu. Kellari kannattaa rakentaa osittain tai kokonaan maan alle, varjoisalle pohjoiseen suuntautuvalle rinteelle. Kellarin oviaukko kannattaa tehdä pohjoiseen.
Maakellarissa tulee olla kosteuseristämätön maalattia esimerkiksi tiiltä ja hyvä ilmanvaihto. Maakellarin lämpötilan tulisi olla nollan ja +5 asteen välillä. Paras suhteellinen ilmankosteus kellarissa on 75 ja 95 prosentin välillä.
Mikä ihmeen folaatti?
Lähde: Hurme Nina, Satokauden aarteet talteen, Omakoti 4/2015, s.6-7
maanantai 3. elokuuta 2015
Terveelliset lohinyytit
4 lohisuikaletta
200 g katkarapuja
200 g vihannespussi
12 kpl herkkusieniä
Herbamare yrttisuolaa
oliiviöljyä
Leikkaa foliosta neljä reilua palasta. Ripottele lohisuikaleisiin yrttisuolaa ja pistä folion päälle. Laita vierelle neljään osaan jaettu katkarapu- ja vihannespakastepussi, sekä kolme viipaloitua herkkusientä. Ripottele sienien ja vihannesten päälle reilusti yrttisuolaa ja ruokalusikallinen oliiviöljyä. Kääri nyytit kiinni ja kypsennä grillissä noin 25 minuuttia. Voit kypsentää nyytit myös uunissa 175 asteessa noin 45 minuuttia. Tarjoa nyytit tuoresalaatin kera.
Mikä on lempimausteesi? Kaikenlaisia mausteita löydät tietenkin täältä, myös paljon luomumausteita.
Lähde: Hyvää ja terveellistä syötävää helposti, Luontaisesti terve 1/2011, s. 18
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)