Muistetaanpa tatit

Kotimainen tattikauppa saatiin italialaissyntyisen Loreno Dalla Vallen ansiosta käyntiin 1997. Poimijoiden ja ostajien verkosto on toiminut tehokkaasti ja Dalla Valle Oy on vienyt Suomesta herkkutatteja Italiaan vuosittain jopa satojatuhansia kiloja.

Samaan aikaan herkkutattien joukko on kasvanut uudella jäsenellä, kangasherkkutatilla. Sieniguru Mauri Korhonen ihmetteli vuonna 2007 männikössä kasvavaa tattia, jolla on maitokahvin värinen valkoreunainen lakki. Nyt tiedetään kangasherkkutatin olevan ruokasienenä täysin herkkutattien veroinen.

Myös punikkitattien perhe elää. 1980-luvulla uusina lajeina kuvattiin keltapunikkitatti ja lehtopunikkitatti. Tutkijat ovat osoittaneet, että lehtopunikkitatti on se aito haavanpunikkitatti ja "alkuperäinen" haavanpunikkitattimme on saanut uuden tieteellisen nimen. Keltapunikkitatti sen sijaan on hollantilaisten tutkijoiden mielestä yhdistettävissä koivunpunikkitatin vaihteluun kuuluvaksi. Samoin on käynyt kuusenpunikkitatin, joka on yhdistetty männynpunikkitattiin.

Kaikki punikkitatit ovat mainioita ruokasieniä. Ne pitää kuitenkin kypsentää perusteellisesti, sillä huonosti valmistettuna ja raakana ne voivat aiheuttaa vatsavaivoja.

Sienimetsässä kannattaa muistaa äkkiseltään herkkutattiin sekoittuva sappitatti. Erehtyminen ei ole vaarallista, mutta sieniruokaan eksynyt yksikin sappitatin lakki pilaa aterian sapenkarvaalla maullaan. Sappitatti on varhainen laji, sen esiintymishuippu on jo elokuussa ja syyskuussa sitä tapaa enää vain vähän. Punertuva pillistö, jalan musta, isosilmäinen verkkokuviointi ja maitokahvinvärinen lakki erottavat sen yleensä tavallisesta herkkutatista. Lisäksi sillä on tapana kasvaa muurahaispesissä ja lahokantojen tyvellä.


Energiaa tarvitaan aina, oletko ennen törmännyt tähän?



Lähde: Kosonen Lasse, Ruokasienien valikoima kasvaa, Suomen luonto 6/2013, s. 22-23