tiistai 1. joulukuuta 2015

Hapankaali


Ohje 1

Suikaloi valkokaalta plastiikkapussiin. Kauli kaalta plastiikan läpi niin kauan, kunnes siitä irtoaa reilusti mehua. Kun kaadat kaulitun kaaliseoksen ämpärin pohjaan, sen täytyisi uida kaalimehussa.

Mausta kaaliseos makusi mukaan sipulilla, valkosipulilla, porkkanalla tai tillillä. Laita kaaliämpäri lämpöiseen paikkaan. Anna seoksen käydä viikon verran.

Nosta ämpäri kylmään jäähtymään. Jonkin aikaa jäähdyttyään hapankaali on valmista syötäväksi.

Ohje 2

muutama hapanleipäviipale
kiinteäkeräistä valkokaalia
10-15 g (2-3 tl) suolaa 1 kg:lle kaalia
porkkanasuikaleita
tilliä

Valmista hapankaali pieninä annoksina, jolloin hapattaminen ja säilyttäminen on helpompaa. Valmista hapankaali puhtaisiin lasi- tai puuastioihin. Pane astian pohjalle muutama hapanleipäviipale. Peitä leivät huuhdotuilla ja valutetuilla kaalinlehdillä.

Leikkaa puhtaat kaalit hyvin ohuiksi suikaleiksi. Survo suikaleet pienissä erissä suolan kanssa, kunnes kaali mehustuu. Survomiseen voit käyttää perunasurvinta. Voit myös survoa kaalisuikaleita kaulimalla niitä pöydällä leivinpaperin päällä. Paperin alle kannattaa silloin laittaa kostea talouspaperipala, jotta leivinpaperi pysyy paikoillaan. Pane survos säilytysastiaan ja ripottele kerrosten väliin pieniä hapanleipäpaloja, porkkanasuikaleita ja tilliä.

Painele kaali tiiviisti säilytysastiaan ja pane päälle astian sisään uppoava kansi (lautanen), jonka päällä on paino. Painona voit käyttää myös vedellä täytettyä muovipussia. Kaalin tulee olla nesteen peitossa, kun astia suljetaan. Älä täytä astiaa liian täyteen, sillä hapatessaan kaali turpoaa. Kaalimassan ja kannen väliin voit asettaa säilöntäaineeseen (natriumbentsoaatti) kastellun muovikalvon, joka estää pintaa homehtumasta.

Pidä kaali hapantumassa huoneenlämmössä 2 päivän ajan. Tarkista 2 päivän kuluttua, että kaali tuoksuu raikkaan happamalta. Siirrä kaali viileämpään, noin 15 asteen lämpöön 10-12 päiväksi. Happanemista voit seurata indikaattoripaperilla (apteekista). Valmiiksi hapantuneen tuotteen pH on 4-4,1. Tällöin voit pakata säilykkeen lasipurkkeihin ja siirtää jääkaappiin.

Säilytä hapantunut kaali viileässä, sillä huoneenlämmössä happaneminen jatkuu. Hapankaali on valmista noin kolmen viikon kuluttua. Hapankaali saa jäätyäkin säilytyksen aikana, kunhan astia kestää jäätymisen. Hapankaalia voit käyttää samojen ruokien valmistukseen kuin tuoretta valkokaalia, mutta se antaa ruoille oman arominsa.


Vahva triglyseridimuotoinen kalagelatiinikapselissa oleva huippu omega-3 valmiste löytyy tästä!



Lähteet: Reinman Reetta, Hapankaali, Luontais terveys nro 6 2002
Isotalo Kaisa & Kuittinen Raija, Kotiruoka, 2005, Kustannusosakeyhtiö Otava

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Makkarakastike


6 annosta

1 pkt lenkkimakkaraa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl vehnäjauhoja
pala purjosipulia
3 dl vettä
1 rkl tomaattisosetta
2 dl ruokakermaa
1/2 tl suolaa
ripaus maustepippuria

Kuori ja kuutio lenkkimakkara. Viipaloi purjo ja kiehauta suikaleet öljyssä. Lisää makkarapalat ja ruskista niitä hiukan. Ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoita.

Lisää vesi, tomaattisose ja ruokakerma. Kuumenna kastike ja hauduta pari minuuttia. Mausta.

Tarjoa makkarakastike peruna-porkkanasoseen kanssa.


Ihana ruusun tuoksuinen herkälle iholle sopiva seerumi sopuhintaan aina sinulle tästä!


tiistai 24. marraskuuta 2015

Perinteinen piparitaikina


noin 60-70 kpl piparkakkuja

2 dl siirappia
2 dl sokeria
300 g voita
1 rkl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl neilikkaa
2 tl kardemummaa
2 kananmunaa tai 1 dl kermaa
2-3 tl soodaa
11-12 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää kuumaan seokseen rasva ja anna sen sulaa välillä sekoittaen. Vatkaa jäähtyneeseen seokseen munat, kerma ja vehnäjauhot, joihin sooda on sekoitettu.
Laita taikina jääkaappiin yöksi ja leivo seuraavana päivänä.
Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia.


Oletko jo maistanut kultaisia luomumarjoja?


Lähde: Soiluva Maire, Leivotaan yhdessä, Bulevardi 2/2015

Englantilainen hedelmäkakku


noin 2 litran kakkuvuoka

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl mantelirouhetta
1 dl punaisia ja vihreitä säilykekirsikoita pilkottuna
1 dl rusinoita / aprikooseja ja muita hedelmäpaloja oman maun mukaan, joita voit liottaa taikinanteon ajan myös liköörissä
1/2 dl manteli- tai appelsiinilikööriä tai hyvää viskiä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se. Pilko kuivatut hedelmät.
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää joukkoon kaksi munaa yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja lisää ne taikinaan mantelirouheen ja hedelmien kanssa. Kaada taikina kakkuvuokaan, tasoita pinta.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa 50-60 minuuttia. Kakku säilyy hyvin kylmässä ja maku senkun paranee.

Luomu Cashewpähkinät sopivat naposteltavaksi vaikka leivonnan lomassa.


Lähde:Soiluva Maire,  Leivotaan yhdessä, Bulevardi 2/2015

torstai 19. marraskuuta 2015

Palsternakka


Palsternakan maku on pähkinäinen ja makeahko. Juureksen sisältämät eteeriset öljyt tekevät sen mausta aromikkaan. Palsternakka tunnetaan parhaiten liemijuureksena, mutta sitä kannattaa kokeilla kaikenlaiseen ruoanlaittoon. Edullinen juures sopii raakana raasteisiin ja kypsennettynä keittoihin, patoihin, kasvispihveihin ja suolaisiin piirakoihin.

Palsternakkasose on hyvä lisäke sellaisenaan tai perunan kanssa yhdistettynä. Pannulla tai uunissa kypsennetyt palsternakkalohkot sopivat ruokaisaan salaattiin tai lisäkkeeksi liha- ja kalaruoan kanssa.

Palsternakat voit leikata myös ohuiksi lastuiksi, uppopaistaa öljyssä rapeiksi ja nauttia dippikastikkeen kanssa. Kannattaa varmistaa, ettei dippi turhaan sisällä karrageenia E407.


Kunnon B-vitamiinivalmisteesta saat lisää energiaa päivääsi!


Lähde: Parasta nyt!, Pirkka 11/2015

lauantai 3. lokakuuta 2015

Näin kirkastat lihaliemen


Luista keitetty lihaliemi jää sameaksi ellei sitä viimeistele kirkkaaksi. Liemen kirkastaminen on hyvin yksinkertainen toimenpide.

Saat kauniin väristä lientä, keititpä lientä mistä luista tahansa. Tarvitset 1-2 munanvalkuaista liemilitraa kohden. Vatkaa munanvalkuaiset rikki kylmässä kattilassa. Vatkaa mukaan siivilöity, kylmä lihaliemi hitaasti kaataen.

Nosta kattila levylle ja kuumenna kiehuvaksi. Anna poreilla 5-10 minuuttia kunnes valkuainen on hyytynyt sakkamaiseksi.

Siivilöi lihaliemi kirkkaaksi kahvin suodatinpussin läpi. Jos käytät siivilää, valuta liemi harsokankaan läpi. Liemi on valmista käyttöön tai pakastettavaksi.


Hmmm...mielenkiintoista, mikä tällainen ruokaosasto on?



Lähde: Näin kirkastat lihaliemen kauniiksi, Forssan lehti 1.10.2015, s. 18

lauantai 26. syyskuuta 2015

Mistä tietää, että kananmuna on tuore?


Kananmunan tuoreudesta voit päätellä jotakin upotustestillä. Tuore muna vajoaa vesiastiassa pohjaan. Tuore muna ei myöskään helsky heilutettaessa.

Tuoreessa rikotussa munassa on kiinteä valkuainen, joka ympäröi keltuaisen korkeana. Jos muna on jo vanhentunut, keltuainen on vetistynyt ja leviää laajemmalle.

Jos tarvitset leipoessasi useita munia, riko ne yksi kerrallaan ensin lasiin ja kaada kulhoon vasta, kun olet nähnyt munan tuoreuden.

Munia on hyvä säilyttää tasaisessa lämpötilassa. Suositeltavin säilytyslämpötila on 12-14 astetta.

Munat säilytetään mieluiten omassa kotelossaan, joka vähentää kosteuden haihtumista ja ehkäisee hajujen siirtymistä kuoren sisälle kananmunaan.

Tuoreus on näissä entsyymivalmisteissa taatusti kohdallaan. Joko olet kokeillut näitä?



Lähde: Asunmaa Asta, Tästä tiedät, että muna on tuore, Forssan lehti 17.9.2015, s. 20